Metec

Metec on huoneisto- ja kiinteistökohtaisen mittauksen edelläkävijä. Vuonna 2017 perustettu suomalainen perheyritys panostaa jatkuvaan tuotekehitykseen ja kasvuun.

Tavoitteenamme on tuottaa aiempaa laadukkaampia mittaustapoja sekä yksilöidympää ja modernimpaa palvelua huoneisto- ja kiinteistökohtaiseen mittaukseen ja raportointiin.

Metec Oy kuuluu 100 henkilöä työllistävään WCOM-Groupiin, jonka liikevaihto on 30 Meur.

“Missiomme on auttaa energian ja veden kulutuksen vähentämisessä sekä asunnon ja kiinteistön olosuhteiden hallinnan parantamisessa, turvallisuutta unohtamatta.”

Kimmo Pelkonen
Toimitusjohtaja, WCOM-Group Oy

Metec

Metec perustettiin tuottamaan vedenmittausjärjestelmiä

Metec perustettiin vuonna 2017 tuottamaan vedenmittausjärjestelmiä LVI-WaBeK Oy:n asiakkaille. Metecistä syntyi erillinen palvelu, joka tarkoitti jo tuolloin laadukkaampaa mittaustapaa. Asiakkaille ryhdyttiin tarjoamaan yhä yksilöidympää ja modernimpaa palvelua.

Palvelulle oli kysyntää ja sen jatkokehittäminen toi mukanaan myös energia-, kosteus-, ja lämpötilan mittausanturit. Palvelu on kasvanut muutaman olemassaolovuoden aikana kattamaan vielä useampia mittausmahdollisuuksia. Käyttöliittymä on uniikki, ja markkinoille tuotiin ensimmäisenä mm. 3D-mallinnus. Metecin motto onkin: "Jonkun pitää aina olla ensimmäinen".

Vuoden 2022 lopussa Metec työllisti 18 ihmistä ja on varteenotettava suomalainen kasvuyhtiö. Metecin osaamis- ja kokemuspääomaan kuuluu kymmenien vuosien osaaminen rakentamisesta, urakoinnista, logistisista konsepteista sekä myyntikanavista. Metec Oy kuuluu innovatiivusuudestaan tunnettuun WCOM-Groupiin yhdessä LVI-tukku LVI-WaBeK Oy:n sekä Wa-Plan Oy -suunnittelutoimiston kanssa.

Metecillä on kattavasti referenssejä vaativista uudis- ja saneerauskohteista koko Suomen alueella.  Uusi myMetec-hanke on jälleen yksi taidonnäyte Metecin kehitystyöstä, joka palvelee monipuolisesti eri kohderyhmiä asukkaista isännöitsijöihin ja suunnittelijoista urakoitsijoihin.

Metecin ratkaisut sopii hyvin uudiskohteisiin
Uudiskohteet

Ratkaisumme sopii erinomaisesti kaiken kokoisiin asuinkerrostaloihin, rivitaloyhtiöihin sekä teollisuus- ja toimistokiinteistöihin.

Metecin palvelut sopivat linjasaneerauksen yhteydessä
Linjasaneeraukset

Vesimittarien ja mittausjärjestelmän uusinta onnistuu sujuvasti linjasaneerauksen ja putkiremontin yhteydessä.

Avaa navigaatio
Sulje navigaatio